Koti

Ajattelin et ois kiva jos vähän kirjottaisin mun ajatuksia nyt tänne, koska oon vaan oikeestaan keskittyny pelkästeen siihen mitä oon kaikkea tehny.
Elämä ei täällä nyt aina ookkaan ruusuilla tanssimista, vaikka on se ollukki nyt tosi paljon. Oon täällä oppinu arvostamaan Suomea ihan hirveesti. Ruokaa siellä, koulua (josta tulee paljon vähemmän läksyä), jopa säätä ja mun elämää. Oon oppinu ymmärtämään arvostamaan kaikkii ihan pieniäki juttuja: äitin makaroonilaatikkoa, ystävän halausta ja kaikkee pientä mikä tekee mut onnelliseks. Täällä oikeesti oppii ymmärtämään miten tärkee se perhe on. Aamusin käy tosi usein sillee et herään ja must tuntuu et jotain puuttuu. Semmonen ahistava olo. Se on koti se pala ja se on siks ku kohta oon ollu täällä jo puol vuotta ja en oo ollu kotona hirmu pitkään aikaan. En sanois et mul on enää koti ikävä, vaikka semmosiiki päivii tulee sillon tällön, mut tää on vähän eri juttu.

Oon kasvanu ihan hirveesti ja tullu vahvemmaks ihmisenä; oon oppinu pyytämään apua, oon selvinny ilman mun perhettä ja ystäviä ja oon oppinu rakentamaa ittelleni uuden ystäväpiirin ja sopeutuumaan aivan erilaiseen ympäristöön. Voin kyllä sanoa että oon hiton ylpee ittestäni. Ei kaikki tähän pystyis. Ja se tekee täst viel vaikeempaa ku mulla ei oo täällä ees host perhettä vaan asustelen 100 muun oppilaan kanssa. Aina meillä on tuki toisistamme ja meijän faculty: stä mut se perheen läheisyys on iha eri juttu. Mun mummi sanoki et kaukaa näkee paremmin, oppii arvostamaan kaikkee mitä meillä on ku läheltä sitä ei aina ymmärrä. On se mummi kyllä nii viisas.

Tänää olin kirjakaupas ja halusin ostaa kirjan ja halusin soittaa äitille et pistäskö mun ostaa se ja ku kuulin äitin äänen ni tajusin taas et kuinka tärkeetä on kuulla äitin ääni ja kuinka paljon mä mun perhettä rakastan. Tiiän et oon varmaa maailman tunteelisin ihminen mut en vaa tsaas voinu mitää et kyyneleet nous silmii jossai kirjakaupas. Ne ei mua ikinä jätä yksin vaikka oonkin välillä vähän vaikee. En tahallani oo. Ja luotan mun kaikkiin ihaniin kavereihin että ne ei mua jätä myöskään yksin. Mulla sattuu olemaan niin ihania ystäviä että saan olla onnellinen ja tiiän olevani etuoikeutettu. Kyllä ne lukiessa tätä tietää kenestä mä puhun :) En haluu ketään niistä menettää, en yhtäkään.

Seuraava pulma, joka mua pelottaa on se että jääkö mulle toinen olo että jotain puuttuu kun täältä lähden. Mä oon löytäny niin hyviä ystäviä täältä ja tietysti niistäkin on muodostunu mulle uus perhe tavallaan. Muistan kun lähin ja olin ihan kauhuissani kun en nää mulle tärkeitä ihmisiä ja oskua tietysti vuoteen. Nyt mun pulma on aivan eri kun tiiän että sitte kun täältä lähen ni en pysty millään kaikkia näkemään ikinä enää. Mulla on nyt kavereita ympäri maailmaa. Melkeen kaikki Aasian maat, ympäri Eurooppaa ja Etelä ja Pohjois Amerikka, yks myös Afrikasta. Onneks voin ainaki matkustaa Saksaa Sia:n luokse, Helenin luokse Latviaa ja Pauliinan luokse vaa eri puolelle Suomee. Mut en pääse kyllä Koreaan hirveen helposti. Kyllä mä sinne meen, mutta siihen on sitte aikaa koska ihan halpa reissu ei sekään tuu olemaan. Ja tännekki pitäs kaikkia tulla moikkaamaan. En vaa ikinä pysty kaikkia näkemään. Vaikeempi tulee olee lähtö pois vaikka en ois ikinä uskonukkaan sitä esim mun läksiäisissä/itkiäisissä.

Oon niin kiitollinen kaikesta mitä oon kokenu. Oon nyt puolessa välissä matkaa, paljonn paljon kokemuksia rikkaampana ja paljon on kokemuksia vielä tulossa. Seuraava iso etappi on kun mun kauan ikävöity perhe matkustaa tänne. En ois ikinä arvannu miten paljon odotan mun perhettä, mut odotan niin paljon! Haluun vaa päästä halaa mun mummii, äitii, isii, mun siskoo, mun serkkuja ja mun kummitätii ja setää. Iha kökköö ku osku ei tuu mut halaan sitä miljoona kertaa mun sydämmessä. Oon jo suunnitellu tosi monta juttuu mitä tehää! Haluun näyttää kaikki kivat paikat mitä oon kokenu kivaks. Kyllä neki on innoissaan :)

I LOVE SUOMI! <3